Browsing Tag:

videoala

Kansikuvat Tulppu kuvailee
Videontekijä

Missä ovat videoalan naiset?

Olen jo pidempään pohtinut sitä, että missä ovat videoalan naiset? Ja videoalalla tarkoitan tässä yhteydessä rooleja kuten ohjaaja, tuottaja, kuvaaja, editoija ja äänittäjä. Naisia toki varmasti löytyy näistä rooleista sekä video- että elokuva-alalta, mutta omalle kohdalleni ei näitä juurikaan ole vastaan tullut.

Ilahdun aina kovasti kun tapaan naiskoodarin, naistuottajan tai ylipäätänsä miesvaltaisella alalla toimivan naisen. Olen ihan että, you go girl, just noin! Tulppu Productionsin yrityksen alkuvaiheilla sain itseni kiinni ajatuksesta, että tämä videoala on aika miesvoittoinen ala. Pohdin jopa, että otetaankohan minut tosissaan. Lähes suutahdin tässä kohtaa itselleni ja taisin jopa sanoa ääneen, että höpöhöpö ja onpahan ainakin yksi nainen enemmän nyt tällä alalla.

Tulppu kuvaa poispäin

Tulppu kuvailemassa mökillä uusinta videota

Videoalan naiset ja Hollywood

Kun pohdiskelin naisten osuutta videoalalla, päätin tehdä hieman tutkivaa journalismia. Hirveästi ei tuo suomenkielinen google aiheesta tarjoillut, joten kielenvaihto englantiin avasi enemmän portteja. Erityisesti Hollywoodin elokuvamaailmaan! Ehkäpä sieltä voisi löytyä selityksiä siihen, miksi videoalalla tuntuu olevan yleisesti vähemmän naisia.

Arvaukseni eivät näköjään ihan metsään menneet. Hollywoodissa niin kuvaajat (cinematographer, director of photography), editoijat kuin ohjaajat taistelevat paikastaan hyvin miesvoittoisella alalla. Artikkeleita läpi lukiessani, paistoi sieltä vahvasti “nyt riitti” -asenne sekä naisten ammattitaidon vähättelyn kulttuuri elokuva-alalla on selvästi alkanut nyppiä. Erityislukusuositus kuvaajan ja editoijan Emily Geraghtyn kirjoitukseen, jossa hän kertoo kohtaamistaan ennakkoluuloista naisena videoalalla.

Naiset ovat itse myös alkaneet viimeisinä vuosina raivata itselleen tilaa miesvoittoisella alalla. Naiset ovat perustaneet videoalan naisyhteisöjä ja tukevat vahvasti toisiaan eteenpäin. Esimerkkinä amerikkalainen Cinematographers XX, jonka missio on kerätä yhteen ammattitaitoisia naiskuvaajia ja auttaa ja edistää heitä alalla.

 

Historiaa ja nykypäivän lukuja

Elokuvien editointi nähtiin siis tyypillisesti naisten työnä elokuva-alan alkuvaiheilla 1920-luvulla. Työ oli tuolloin matalapalkkaista ja monet editoijista olivat nuoria naisia sekä työväenluokkaan kuuluvia. (1) Naisille periytyi kuvaajan (cinematographer, director of photography) työ, kun elokuvista alkoi tulla monimutkaisempia. Miehet siirtyivät ohjaajiksi ja naisista tuli ohjaajan oikeita käsiä kuvauksissa. Rooli ei ollut vähäpätöinen, sillä kuvaajan työ määritellään vaativaksi ja tärkeäksi rooliksi, jossa yhdistyy taiteellisuus, edistynyt tekninen osaaminen ja tiiminjohtotaidot. (2)

Edeltävä kuulostaa kohtuu hyvälle, naisilla on siis ollut paikka elokuva-alalla, vaikkei nyt ihan ohjaajana ilmeisesti kuitenkaaan. Toisaalta tämä kuvaajan työ on siirtynyt mitä ilmeisimmin takaisin miehille, kun tarkastellaan taas lukujen valossa naisten osuutta näistä tänä päivänä. Sukelletaan hieman numerostatistiikkaan:

2014 the Center for the Study of Women in Television and Film at San Diego State Universityn toteuttama tutkimus kertoo, että Hollywoodin elokuvista:

  • 85 % on miesten ohjaamia
  • 80 % on miesten käsikirjoittamia
  • 92 % on miesten kuvaamia. (3)

2017 Center for the Study of Women in Television and Film tekemä kattava tutkimus valottaa taas, että top 100 elokuvista USA:ssa:

  • 8 % on naisten ohjaajia
  • 10 % on naisten käsikirjoittamia
  • 24 % on naisten tuottamia
  • 14 % on naisten editoimia
  • 2 % on naisten kuvaamia. (4)

Heikolta kyllä näyttää prosentuaalisesti naisten osuus kokonaisluvuista. Editoinnissa naiset pärjäävät kuitenkin kohtuu hyvin ja muualla maailmassa tilanne on mitä ilmeisesti hieman parempi. Ainakin naiseditoijia on Englannissa jopa 40 % sisältäen elokuvat ja television. (3)

Tulppu katselee

Tulppu saa kuvausinspiraatiota luonnosta

Naiset ja elokuva-alan uudet tuulet

Positiivista on, että naiset ovat ohjanneet ja editoineet lukuisia huippuluokan elokuvia. Esimerkiksi naisten editoimia elokuvia ovat Tarantinon elokuvat Reservoir Dogs ja Kill Bill: Volume 1 ja 2 (Sally Menke), Fast (Kelly Matsumoto) ja Mad Max (Margaret Sixel). (5) Academy Awardseissa naisohjaaja on kerran vienyt Oscar-pystin kotiin. Tämän sai Kathryn Bigelow elokuvasta The Hurt Locker vuonna 2010. (6)

Vuoden 2018 Oscareissa oli ensimmäinen vuosi, kun nainen nimettiin kuvaajan kategoriassa ehdolle – Rachel Morrison elokuvasta Mudbound. (6) Tämä on ollut todellinen virstanpylväs elokuva-alan naisille, sillä kyseinen lasikatto on ollut todella vaikea murtaa. (7) Voiton vei kyllä lopulta mies, kun vilkaisee tuloksia Oscar-gaalan verkkosivuilta. Jännityksellä odottaen uusia nimityksiä vuoden 2019 gaalaan!

Mukavaa on myös, että Suomesta kuuluu positiivisia uutisia. Vuonna 2017 ensi-illan on saanut kahdeksan naisten ohjaamaa näytelmäelokuvaa ja lähes puolet suomalaisista ohjauksista on naisten ohjaamia. Suurelokuvat ovat kuitenkin mitä ilmeisimmin vielä miesten yksinoikeutta. Ilahduttavaa on myös se, että suuremmat tuotantoyhtiöt työllistää sekä nais- että miesohjaajia. (8)

 

Mistä löytäisin sitten videoalan naiset Suomessa?

Yhteenvetona voi sanoa, että naisia on elokuva- ja videoalalla maailman mittakaavassa selvästi vähemmän kuin miehiä ja ala on sukupuolittunutta. Suunta on kuitenkin hyvä ja tasoittumista tulee tapahtumaan tulevaisuudessa aivan varmasti!

Blogikirjoitukseen liittyvä tutkimusmatkani herätti vienon kipinän siitä, että olisipa mukava löytää Suomesta naisverkostoa ympärille nimenomaan videoalalta. Mielelläni kuulisin onko sellaisia jo olemassa ja saisiko niihin liittyä!  🙂

Videoterveisin, Tulppu

 

LÄHTEET:

  1. https://www.glamour.com/story/this-is-why-you-dont-see-more-women-behind-the-camera (2018)
  2. https://www.theguardian.com/film/2018/jan/25/woman-cameraman-snubbed-mudbound-rachel-morrison-nominated-oscar (2018)
  3. https://lwlies.com/articles/why-do-women-make-better-film-editors/ (2016)
  4. https://womenintvfilm.sdsu.edu/wp-content/uploads/2018/01/2017_Celluloid_Ceiling_Report.pdf (2017)
  5. http://www.mtv.com/news/2174021/awesome-female-action-film-editors/ (2015)
  6. https://www.glamour.com/story/this-is-why-you-dont-see-more-women-behind-the-camera (2018) 
  7. https://www.theguardian.com/film/2018/jan/25/woman-cameraman-snubbed-mudbound-rachel-morrison-nominated-oscar (2018)
  8. https://elokuvauutiset.fi/site/uutiset2/7722-suomalaiset-naiselokuvaohjaajat-tekivat-historiaa (2017)